Expression perustettiin vuonna 2005. Olemme toteuttaneet yli 10 000 promootiopäivää ja noin 1 000 000 asiakaskohtaamista.
Olemme jakelukanava-asiantuntija, jonka osaamista on suunnitella ja toteuttaa myyntiä lisääviä palvelukonsepteja. Meitä työskentelee neljä suunnittelijaa täysipäiväisesti Tampereen ja Helsingin toimistoilla. Lähes 200-henkinen omista työntekijöistä koostuva verkostomme toimii henkilökohtaisen myynnin hommissa eri puolella Suomea.
Yrityksen johdossa ovat perustajaosakkaat Päivi Luomanen (KTK, yht.yo) ja Tero Ylönen (KTK) sekä vuoden 2009 lopussa toimitusjohtajana aloittanut osakas Päivi Salminen (IBMA). Promootiokoordinaattorimme on Annariina Tolvanen (tradenomi, AMK). Toimimme tiiviissä yhteistyössä sisaryhtiö Markkinointitoimisto Deeper Oy:n kanssa.
Osaamistamme hyödyntävät tuotanto- ja palveluyritykset, asiantuntijaorganisaatiot, jälleenmyyntiliikkeet, tukkurit, yrittäjät ja markkinointi- ja myyntiorganisaatiot. Asiakkaita meillä on elektroniikkasektorilta kosmetiikkapuolelle asti. Meihin luottavat myös mainos- ja markkinointitoimistot sekä messurakentajat.
(Sivut päivitetty 05/2010)